TUOTTOISA ASUNTOSIJOITTAMINEN ULKOMAILLA

 

asuntosijoittaminen ulkomailla

NYT ON HYVÄ AIKA SIJOITTAA FLORIDAN ASUNTOIHIN

 

Asuntosijoittaminen ulkomailla voi aluksi kuulostaa vaikealta ja jopa pelottavalta.  Mutta se voi olla myös hyvin helppoa ja tuottoisaa, kun teitä on auttamassa kiinteistösijoitus alan ammattilaiset.    Me olemme auttaneet Suomalaisia jo lähes 20 vuotta sijoittamaan tänne Floridan aurinkoon.

 

Asuntosijoituksen tuotto rakentuu kahdesta elementistä: Arvon noususta ja vuokratuotosta

Floridassa sijoittaminen on itseasiassa paljon turvallisempaa kuin Suomessa.  Täällä asuntojen todellinen arvo on helppo selvittää ennen ostoa ja seurata, kuinka asunnon hinta on muuttunut vuosin aikana.  Meillä on alan viimeisin tekniikka selvittää kaikki myytävistä asunnoista.  Näin tiedätte mitä olette ostamassa.  Teidän ei tarvitse miettiä mahdollisista vanhoista veloista, sillä kaikki asunnot Floridassa myydään kiinnityksistä vapaina.  Lisäksi myyjä ostaa teille title vakuutuksen, joka korvaa jos myös myöhemmin ilmenee, että omistuksen siirrossa on ollut jotain mitä pitää myöhemmin korjata.  Kaupat päätetään aina kaupan päätöksiin erikoistuneissa title companeissa, siksi kaikki on turvallista.  Useissa maissa, kuten esim. Turkissa on mahdollista, että kaupan päätöksen jälkeen voi ilmetä kiinnityksiä, joista ei ollut tietoa ostettaessa.  Floridassa jos sellaista joskus tapahtuisi, niin myyjän ostama title vakuutus korvaa sellaisen.

Suomessa on usein ongelmia vuokralaisten kanssa, mutta Floridassa vuokralaisten kanssa kaikki hoituu helposti.  Yleensä vuokralaiset maksavat hyvin, sillä täällä on erillinen vuokralaisten luottohistoria.  Jos sinne tulee häätömerkintä, niin on hyvin vaikeata vuokrata uutta asuntoa ja siksi vuokralaiset maksavat hyvin ja ajallaan.  Jos joskus harvoin vuokralainen pitää häätää, niin täällä on juristeja, jotka ovat erikoistuneet vain häätöihin.  He veloittavat noin 500 dollaria ja häätö kestää noin kuukauden.  Usein riittää laitta vuokralaiselle oveen 3:n päivän muuttoilmoitus ja he lähtevät itse.  Sillä vuokralaiset tietävät, että jos tuomari hoitaa häädön, niin se tulee näkymään heidän tietoihin.   Me järjestämme teille vuokralaiset ja tarkistamme aina heidän tiedot ja työpaikat ja näin yleensä asiakkaillamme ei ole ongelmia vuokralaisten kanssa.  Me hoidamme haluttaessa myös kaiken kiinteistön hoidon vuokralaisten kanssa.

 

SIJOITUSMAHDOLLISUUKSIA FLORIDASSA ON USEITA.  VOITTE OSTAA: TAVALLISIA KERROSTALOASUNTOJA, OMAKOTITALOJA, USEANPERHEEN TALOJA, PIENKERROSTALOJA, LIIKEKIINTEISTÖJÄ, HOTELLEJA JA MOTELLEJA.

 

office suites

NYT ON TODELLA MAHDOLLISTA SAADA 8% JA JOPA ENEMMÄNKIN SIJOITTAMALLA FLORIDAN USEAN PERHEEN OMAKOTITALOIHIN TAI KERROSTALOIHIN.

ULKOLAISET SIJOITTAJA OVAT OSTANEET TÄLLAISIA VUOSIA JA OVAT OLLEET TODELLA TYYTYVÄISIÄ.  JOTKUT ASIAKKAAMME OVAT PÄÄSSEET JOPA YLI 10%:N TUOTTOON.

NYT MYÖS SUOMALAISILLA ON MAHDOLLISUUS OSTAA NÄITÄ TUOTTOISIA SIJOITUSKOHTEITA.  ME OLEMME ERIKOISTUNEET HOITAMAAN KAIKKI ALUSTA LOPPUUN SUOMEKSI.  ETSIMME TEILLE KOHTEET SEN MUKAAN, MITÄ HALUATTE SIJOITTAA.  TEEMME TUOTTOLASKELAMAT JA HOIDAMME KOKO OSTOPROSESSIN SUOMEKSI.  KAUPAN JÄLKEEN, JOS KAIKKI HUONEISTOT EIVÄT OLE VALMIIKSI VUOKRATTU, NIIN ETSIMME TEILLE MYÖS VUOKRALAISET.   JOS HALUATTE MYÖHEMMIN MYYDÄ ASUNNON, NIIN ME AUTAMME TEITÄ MYÖS ASUNNON MYYNNISSÄ.

Me olemme auttaneet lähes 20 vuotta Suomalaisia muuttamaan tänne Floridan aurinkoon.  Suomalaisten Floridassa voi todella nauttia elämästä.  Floridan Suomalaisaluella on valtavasti toimintaa.  Kiireisimpinä kuukausina on jopa, niin monia tapahtumia samana päivänä, että on vaiketa valita mitä tehdä.  Kaikkien tapahtumien lisäksi täällä voi lähes joka päivä: Uida meressä, pelata tennistä, nauttia Floridan upeista golf kentistä, jotka ovat lisäksi hyvin edullisia, grillata, saunoa……  Suomalaisten Florida on todellinen paratiisi.  Ostakaa tekin nyt oma asunto Floridasta, kun Euro on vielä huomattavasti vahvempi kuin Dollari.

Call us now

NYT VOITTE SOITTAA ILMAISEKSI TIETOKONEELTANNE FLORIDAN KIINTEISTÖKAUPAN AMMATTILAISILLE.  KLIKATKAA VAIN ALHAALLA VASEMMALLA OLEVAA CALL OR CHAT PAINIKETTA.  KUN IKKUNA AUKEAA, NIIN KLIKATKAA ALHAALA OLEVAA PUHELIN PAINIKETTA.  SITTEN CALL FROM COMPUTER JA LOPUKSI CLICK TO CONNECT JA TEILLE ILMAINEN PUHELU TULEE TOIMISTOMME.  PARAS AIKA SOITTAA ON 18.00 – 24.00 SUOMEN AIKAAN.

Fire

livingroom 2

SIJOITTAJAN UNELMA – OMA HOTELLIHUONE

 

NÄISSÄ ALLA OLEVISSA CASA COSTASSA JA PENINSULASSA MEILLÄ ON USEITA ASUNTOJA MYYNNISSÄ, JOISSA ON JO VALMIIT VUOKRALAISET SIJOITTAJIA VARTEN.  MAHDILLISUUS YLI 8%:N TUOTTOON

 

Casa Costa Boynton Beach condos for sale

 CASA COSTA BOYNTON BEACH

 

 PENINSULA ON THE INTRACOASTAL

ALLA ON ESIMERKKEJÄ USEAN PERHEEN ASUNNOISTA, MYYTÄVISTÄ YRITYKSISTÄ JA MUISTA SIJOITUSKOHTEISTA.  MEILLÄ ON NIITÄ PALJON LISÄÄ.  OTTAKAA VAIN YHTEYTTÄ JA ETSIMME TEILLE TUOTTAVAN SIJOITUSKOHTEEN.

USEITA SIJOITUSKOHTEITA

USEAN PERHEEN ASUNNOT JA PIENET KERROSTALO

MYYTÄVIÄ YRITYKSIÄ

MYYTÄVIÄ RAVINTOLOITA

MIKSI AINAISEN KESÄN FLORIDAAN?

Tässä suurimmat erot Suomen ja Floridan kakkosasuntojen välillä:

Mökki järven rannalla keskisuomessa maksaa noin 350,000 dollaria ja sinne on matkaa autolla ruuhkassa noin 6 tuntia.  Aurinkoisia päiviä noin 30 kesässä.

  

 

Lämpötila tällä hetkellä eteläsuomessa:

Floridaan lennätte mukavasti noin 10:ssä tunnissa ja aurinkoisia päiviä on riittävästi!  Voitte nauttia terassilla herkulliset illalliset joka päivä ympäri vuoden.  Voitte myös uida meressä, pelata golfia, kalastaa, kuntoilla, ym, ym, joka päivä ympäri vuoden!  

Upea merenranta-asunto maksaa vain alk. 150,000 dollaria !!!

 

  

Lämpötila Lake Worth:issa Floridassa tällä hetkellä:

SEURAAVASSA LISÄÄ ESIMERKKEJÄ MIKSI FLORIDAAN KANNATTAA SIJOITTAA JA ASUA KORKEAN ELINTASON IHANNEMAASSA. 

– Floridassa on lähes koko vuoden lämmintä.  Talvisin noin 20 astetta ja kesäisin 24 – 30 astettta.

– Meri-ilmasto ja hyvin vähän saasteita.

– Lähes kaikki on halvempaa kuin Suomessa.  Elintarvikkeet, vaatteet, polttoaineet, autot, asunnot ymv. ovat huomattavasti halvempia kuin Suomessa.

– Useat palvelut ovat Suomen kielellä ja jos haluaa oppia tai parantaa Englannin kielen taitoa, niin täällä on jopa ilmaisia kouluja.

– Työpaikan saanti useilla aloilla hyvin helppoa.

– Suomalaiset voivat oleskella 6 kuukautta vuodessa ilman vakituista oleskelulupaa.

– Oleskelu- ja työluvansaanti on usein paljon helpompaa, kuin monet luulevat.  Floridassa on useita tuomareita, jotka auttavat oleskelupa-asioissa. 

– Eläkeläisille lähetään eläkemaksut Suomesta suoraan USA:n tilille.

– Suomitalolla ja Kerhotalolla toimintaa Suomenkiellä runsaasti.

– Useat palvelut Suomenkielellä

– Suomalaisia lääkäreitä

– Suomalaisia lakimiehiä

– Suomalaisia autoliikkeitä

– Suomalaisia kiinteistövälittäjiä

– Terveyden huolto on erittäin hyvä.  USA:ssa on ehkä maailman parhaat laitteet ja testit.

– Asuminen rauhallista ja turvallista. 

Tällä hetkellä Floridan asuntojen hinnat ovat todella edullisia. Nyt on mahdollista tehdä todella hyvä sijoitus ja samalla päästä nauttimaan kaikista Floridan mukavuuksista.

MITÄ TEHDÄ FLORIDASSA

 

MUUTA FLORIDAAN

   

ILTALEHDEN KYSELYN MUKAAN YLI PUOLET SUOMALAISISTA HALUAA MUUTTAA ULKOMAILLE JA AURINKOON!

Amerikkaan muutto ei ole olleenkaan niin monimutkaista, kun monet luulevat. Tietenkin on saatava työ- ja oleskeluluvat kuntoon, jos aikoo asua täällä jatkuvasti.  Turistiviisumilla täällä voi olla jopa 6 kuukautta joka vuosi.  Suurin osa asiakkaistamme viettää Floridassa noin 6 kuukautta talviaikaan.

Nykyään on useita vaihtoehtoja oleskeluluvan saantiin.

USA:ssa on esim. E2 viisumi, jonka voi saada jos sijoittaa riittävästi esim. asuntoihin tai yritykseen.

Meillä on myynnissä useita erilaisia yrityksiä ja myös usean perheen taloja kiinteistösijoittajille, joita ostamalla oleskeluluvan saanti helpottuu. 

Me voimme suositella tuomareita, jotka ovat erikoistuneet maahanmuutto asiohin ja ovat hoitaneet näitä asioita asiakkaillemme.

LISÄTIETOJA

Logo

PUHELIN SUOMEKSI: 1-561-540-8122

Zillow Local Florida Real Estate Expert

World properties logo

Proxio pro member

 

LOCAL EXPERTS

GLOBAL CLIENTS

WE ARE SELLING HOMES TO BUYERS ALL OVER THE WORLD

 

 

 

 

 

 

 

 



        
FinlandRussiaSwedishSpain